Schweringold

no achievements

	TRAKEHNER stallion black, 172cm		* 2020 birthed 08.11.2020 8yo: 08.11.2028 real-time aging VH21-021-0002 V-LN: 2262727 dressage potential level Grand Prix
	breeder Klaus Brunn owner Kalle Sarén (VRL-11523) rider Kalle Sarén

Ivan was bought in May 2023 from Cour du Fou's German stables, which in turn bought him as a foal from Russia. Currently Ivan is located in western France with our contract rider, Mathieu. So far the pair has been able to found some common ground in the saddle and reached some nice results. There is still way to Grand Prix and Ivan still being a young horse, we'll see where this partnership goes.

Ancestors

Offspring

Diary

16.12.2023 Viimeinen päivä Klaus Brunnin myyntitallilla

Aikani Klaus Brunnilla oli tulossa päätökseensä. Viimeiset kahdeksan vuotta olin ehtinyt pääosin Saksassa viettää, joista viimeiset neljä kouluratsastaja Klaus Brunnin tallilla. Nykyään enimmäkseen nuorten myyntihevosten kanssa toimiva Brunn on tarjonnut kyllä yhden elämäni parhaista työpaikoista. Nyt olisi kuitenkin vihdoin aika palata Suomeen, ainakin hetkeksi. Brunnilla olen saanut ratsastaa ja kilpailuttaa toistaan upeampia nuoria hevosia ja kehittyä ratsastajana Klausin ohjaamana enemmän, kuin varmaan koko ikäni aikana.

“So, I’ll be heading home on Friday,” huokaisin Klausille, kun annoin mustan, nuoren trakehnerorin hetken hengähtää paikallaan ennen hiekkatielle lähtöä. Jos jotain en oppinut Saksassa eloni aikana, oli se kieli. Muutamia yksinkertaisia lauseita on pakostakin oppinut, mutta hevosihmiset puhuvat yleisesti sen verran hyvin englantia, että on ollut ihan turhaa yrittää opetella hevossanastoa saksaksi. Ja kuka nyt laittaa verbin lauseen viimeiseksi sanaksi ?!

“Yes. We’ll be very sad to see you go, but I do wish you all the best and hope to hear from you,” Klaus sanoo matalalla, rauhoittavalla äänellään, ja taputtaa Veikan kaulaa. Klausin oma kasvatti, allani puuskuttava Schweringold, on ollut ratsastettavani siitä asti, kun se satulaan ja ratsastajaan tottui. Nyt kolmevuotias Veikka — kyllä, olin antanut orille jopa suomalaisen lempinimen — on laitettu myyntiin, joten me molemmat olisimme lähdössä.

“Will you do me one last favour, and find Veikka a good home ?” Kysyin Klausilta hiljaa. Ori on ollut aivan mahtava työskentelykumppani, enkä koskaan usko pääseväni yhtä lahjakkaan kolmivuotiaan selkään. Trakehner hörähtää, puraisee kuolaintaan ja kääntää kauniin päänsä antaakseen yhden tarkoituksenmukaisista katseistaan. Rapsutan Veikkaa turvalta, ja ori tuuppaa kättäni turvallaan.

Klaus näyttää hiljenneen. Vilkaisen miestä epäluuloisesti, kun muutamaan minuuttiin ei kuulu mitään. Mies tunnetusti saattaa miettiä hetken sanomisiaan, mutta yleensä se ei sentään näin kauan kestä — tai vähintään saat välivastaukseksi “I’m thinking” -tyylisen tuhahduksen. Klaus katsoo maneesin seinää, laittaa kätensä farkkujensa etutaskuihin, ja ja … hymyilee. “Well, about that …”

No nyt vasta mielenkiintoni heräsikin. Katsoin Klausia hiljaa, katseessani varmasti näkyvillä sekä toivo että pelko. Pelkäsin, että Veikka oli jo myyty, tai sen tulevaisuudelle keksitty jotain muuta hirveää. Se, mitä saksalainen loppujen lopuksi sanoi oli, mitä olin salaa toivonut, mutta puskenut ajatuksen aina syvimpään sisimpääni piiloon. “… We thought-, well, actually I thought, that you could take him with you to Finland.”

Veikka. Suomeen. Mun kanssa ?! “Umm .. you mean like .. umm compete him in Finland ?” sain vihdoinkin sanotuksi, kun huomasin, että Klaus odotti jonkin laista reaktiota.

“If you want. I mean, he would be yours,” Klaus virnisti. Suuni taisi kirjaimellisesti loksahtaa auki, eikä mies antanut mulle enää puheenvuoroa. “I think I know your answer already. You can take Veikka’s essential stuff with you. I’ll expect you to come by my office in an hour to sign the papers.” Ja niin mies oli jo kadonnut maneesin ovesta ulos.

Veikka liikehti jo hieman kärsimättömästi allani, joka herätti mut transsista. Hyppäsin trakehnerin selästä alas, ja taputin sitä kaulalle. “Tiiätkö mitä ? Sä lähet mun mukaan Suomeen,” hymyilin orille kuin mikäkin idiootti. Veikka hörähti, ja selkeästi oli jo halukas palaamaan talliin — olihan sentään jo ruoka-aika. Naurahdin nuorelle hevoselle, ja lähdin taluttamaan sitä karsinaan. Kävellessä saatoin ottaa muutaman iloisen hyppyaskeleen. En vieläkään voinut uskoa, että mulla oli oma hevonen. Ja vielä hieno sellainen.