SKR

Skaro Gård


horse photos © LuDa-Stock

2017 dark bay 158cm Lusitano stallion

Bracari da Évoga

VH18-087-0001 V-LN: 1706331
Puro Sangue Lusitano, ori tummanruunikko, 158cm
syntynyt 08.06.2017 8 vuotta: 08.12.2017
kasv. Lusitanos da Évoga om. Skaro Gård (VRL-11523)
kouluratsastus taso: Grand Prix
no achievements

Taluttaessa ruunikolla käytetään aina ketjunarua, ettei se onnistuisi vetämään ihmistä perässään ihan kuusnolla. Suurimmaksi osaksi Rapsu kulkee ihan nätisti, joskin reippaasti, mutta se lähtee niin helposti muiden hevosten pelleilyihin mukaan, ettei riskejä kannata ottaa. Ori on kyllä sen verran kärsimätön, ettei se jaksaisi odottaa hitaampia kävelijöitä. Paikallaan se ei malta kauaa pysyä, joten kilpapaikallakin se on hyvä pitää liikkeessä — punaisella rusetilla varustettuna. Rapsu kyllä mottaa liian tungettelevia hevosia, oltiin sitten kotona tai kilpailuissa.

Harjaaminen tulee Bracarin mielestä hoitaa nopeasti pois alta, sillä käytävällä kiinni sidottuna seisominen on sen mielestä kaikkea muuta kuin viihdyttävää. Kun ruunikko alkaa kuopimaan betonilattiaa ja nostamaan etujalkaansa pomottelevaan sävyyn, voi arvata, että sen kärsivällisyys on loppuun käytetty. Kengitettäessäkin sen kanssa on hyvä välissä tehdä pari kierrosta ulkona, että se jaksaa taas pitää koipeaan nätisti ylhäällä. Rapsu antaa kuitenkin harjata ja pestä itsensä joka paikasta turhia herkistelemättä.

Rapsu on yhtä innokas tekemään hommia kentällä, kuin se on temmeltämään laitumella. Orilla on loputtomilta tuntuvat energiavarastot, jonka takia sen kanssa saisi painaa hommia ihan rauhassa pari tuntia. Ruunikolla on matkaavoittavat, suuret ja pyöreät sekä älyttömän pehmeät askeleet — ihan täydelliset siis. Kaikessa suuressa olemuksessaan ja lihaksistossaan Rapsu on äärettömän voimakas, joten sen kanssa joutuu kyllä itsekin kunnolla töihin: varsinkin kokoavat liikkeet vaatii paljon enemmän verryttelyä ja toistoa, että ne sujuvat sulavasti. Kaikki lisäykset on orille kuitenkin lasten leikkiä, ja niissä se aina loistaakin. Kun verryttelyssä on saatu hyvä pohja ja Rapsu on just siinä ihanteellisessa paketissa, on sen kanssa mikä vain liike — myös kokoavat — lopulta aika helppoa ja mukavaa hommaa. Keskittyneessä tilassa Rapsukaan ei innostu liikaa laukkatehtävissä tai lisäyksissä, minkä ansiosta se on helppo palauttaa vakiovauhtiin. Jos ori ei kuitenkaan tottele pidätteitä ihanteellisesti, voi ongelman löytää veryttelystä: ruunikko pitää olla kevyt ja kuuliainen edestä, että pidätteet menevät läpi.

Kilpailuissa Bracari on hommiin päästessään aivan samanlainen ratsastettava kuin kotioloissa. Muista hevosista se ei piittaa niin kauan, kun välimatka pysyy tarpeeksi suurena. Maasto on se paikka, missä Rapsu on edelleen herkempi ja valppaampi. Ori on oppinut luottamaan ratsastajaansa sen verran, että ei sinkoa aivan sukkana pois paikalta, jos kuuluu pienikin rapsahdus, mutta isommat pamahdukset tai pelokkeet saavat sen liitämään kotiin tai hyppäämään kauaspois.

Pedigree

isä Douro da Évora
PSL rn 160cm
ii. Estevão da Évora
PSL mkm 157cm
iii. tunt
iie. tunt
ie. Conímbriga de Mérida
PSL trn 155cm
iei. tunt
iee. tunt
emä Andrea da Vouga
PSL rnkm 153cm
ei. Loriga Vasco
PSL mkm 154cm
eii. tunt
eie. tunt
ee. Arabesa da Vouga
PSL rnkm 151cm
eei. tunt
eee. tunt

Offspring

birthed studbook gender name dam achievements
11.02.2018 AMWB stallion Heart and Dagger STC Grace of the Heavens -
20.05.2020 PSL stallion Qasimiro d'Delm Ana Sofia -

KRJ Results

1) 02.02.2018 KRJ Heidseck GP – 4/30
2) 06.02.2018 KRJ Heidseck GP – 1/30
3) 06.02.2018 KRJ Armont GP – 5/30
4) 08.02.2018 KRJ Heidseck GP – 5/30
5) 09.02.2018 KRJ Heidseck GP – 1/30
6) 09.02.2018 KRJ Armont GP – 3/30
7) 10.02.2018 KRJ Armont GP – 1/30
8) 10.02.2018 KRJ Armont GP – 2/30
9) 11.02.2018 KRJ Armont GP – 5/30
10) 11.02.2018 KRJ Heidseck GP – 2/30
11) 12.02.2018 KRJ Heidseck GP – 1/30
12) 13.02.2018 KRJ Armont GP – 5/30
13) 14.02.2018 KRJ Armont GP – 2/30
14) 15.02.2018 KRJ Heidseck GP – 4/30
15) 16.02.2018 KRJ Armont GP – 2/30
16) 16.02.2018 KRJ Joyance GP – 4/30
17) 17.02.2018 KRJ Heidseck GP – 5/30
18) 20.02.2018 KRJ Heidseck GP – 4/30
19) 20.02.2018 KRJ Armont GP – 4/30
20) 23.02.2018 KRJ Joyance GP – 1/30
21) 07.02.2018 KRJ Joyance GP – 4/30
22) 07.02.2018 KRJ Joyance GP – 4/30
23) 09.02.2018 KRJ Joyance GP – 5/30
24) 09.02.2018 KRJ Joyance GP – 4/30
25) 11.02.2018 KRJ Helmwald GP – 2/30
26) 15.02.2018 KRJ Helmwald GP – 2/30
27) 15.02.2018 KRJ Joyance GP – 5/30
28) 18.02.2018 KRJ Joyance GP – 1/30
29) 18.02.2018 KRJ Joyance GP – 2/30
30) 18.02.2018 KRJ Helmwald GP – 1/30
31) 19.02.2018 KRJ Joyance GP – 2/30
32) 20.02.2018 KRJ Helmwald GP – 1/30
33) 21.02.2018 KRJ Joyance GP – 1/30
34) 25.02.2018 KRJ Joyance GP – 4/30
35) 25.02.2018 KRJ Joyance GP – 5/30
36) 02.03.2018 KRJ Helmwald GP – 1/30
37) 08.03.2018 KRJ Helmwald GP – 5/30
38) 09.03.2018 KRJ Helmwald GP – 1/30
39) 19.03.2018 KRJ Beaumont GP – 4/30
40) 05.05.2018 KRJ Lamoca GP – 5/37

Turniererfolge

Bracari hat mit 10 Starts 15 Punkte gesammelt.
0 Siege, 5 Platzierungen.

Platz Datum
Turnierort
Ausschreibung
Veranstaltung
Heimathof
Reiter
7
07.01.2025
Gutshof Erlengrund
Dressur Grand Prix Special - Abteilung 3
Strand-Dressur
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
6
07.01.2025
Gutshof Erlengrund
Dressur Grand Prix Kr - Abteilung 3
Strand-Dressur
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
67
58.96%
31.12.2024
Sternhof
Dressage Grand Prix Tour Finals
Winterfest am Sternhof
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
55
66.86%
30.12.2024
Sternhof
Dressage Grand Prix Tour
Winterfest am Sternhof
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
22
61.95%
03.11.2024
Sportzentrum Redbird
Grand Prix de Dressage, Abteilung 2
Couture Dressage Club - November Edition
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
9
68.47%
03.11.2024
Sportzentrum Redbird
Grand Prix Special, Abteilung 2
Couture Dressage Club - November Edition
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
17
77.239%
24.07.2024
Gestt Schwarze Perle
Grand Prix CDI4* || HippoVit-Preis, Abteilung 2
CHIO Vesland - Tag2
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
4
73.424%)
02.04.2024
Sporthorses Thompson
Dressur Grand Prix fr Barockpferde
Dressage at April
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
9
60.64%)
07.12.2023
Hofer Stables
Barockdressur Intermediaire II
25. Barroco Ol
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal
11
6.47)
20.11.2023
Die Haltergemeinschaft
Dressur S***, Abteilung 1
Tag der Elite
Skaro Grd
Flrian Lpez Chvtal

Show results

In-hand

01.08.2023 VSN, tuom. Tiikeri - RRCH

Päiväkirja

Helmikuu 2018

Kouluratsastusklinikka Heidseckissä

Oli ilo huomata, että myös Grand Prix – tason ryhmässä oli mukana puoliveristen lisäksi näyttävä lusitano-ori Bracari. Voimakkaan näköisen kropan omaava ori ravasi pehmeästi ja letkeän näköisesti Lean verrytellessä sitä itsenäisesti. Vaikka ori näytti todella energiseltä, huokui siitä silti maltillisuus ratsastajan apujen odotukseen.

Klinikan alussa Lea oli maininnut hevosen heikkoudeksi lähinnä kokoamista vaativat liikkeen orin välillä ollessa niin energinen, ettei se oikein malttaisi kuunnella kokoavia apuja. Orin vahvuuksiksi taas mainittiin eritoten lisäykset, joten tänään päästäisiin varmasti näkemään todellä näyttäviä lisäyksiä Rapsun kanssa.

Koska hevosen tiedettiin kuumuvan helposti ja sitä kautta hieman unohtavan ratsastajan pidätteiden kuuntelemisen, Adalie neuvoi Leaa heti alusta asti keskittymään siihen, että jokainen puolipidäte menee varmasti läpi kropan takajalkoihin saakka. Kokoamista lähdettiin hakemaan avo-ja sulkutaivutusten avulla, jotka ovat hyvin kokoavia liikkeitä ihan jokaisessa askellajissa. Aluksi ravissa, ja kun Rapsu alkoi hieman ryhdistäytyä ravissa, siirryttiin laukan pariin. “Muista suoristaa rauhassa taivutuksen vaihtuessa!”, Adalie ohjeisti Leaa sulkutaivutuksessa siksak-kuviolla.

Sulkutaivusten avulla Rapsua saatiin koottua, ja ori alkoi liikkua todella näyttävästi. “Nyt kun se on saatu läpi kropastaan voidaan näyttää katsojille muutama lisäys – lupaan, että ne tulevat olemaan näyttävät!” Lea kääntikin Rapsun pitkälle diagonaalille ja antoi orille avut lisäykseen. Orin askel kasvoi todella näyttäväksi sen liidellessä pitkin diagonaalia Lean istuessa kauniisti selässä häiritsemättä hevosta. “Milloin viimeksi olette nähneet vastaavaa?”

Loppukommentti valmentajalta:
“Todella näyttävä ja komea ori, joka omaa hienon liikemekaniikan ja loistavan työmotivaation. Mielettömät lisäykset! Ilo saada näin laadukas lusitano mukaan valmennukseen.”

tämä on virtuaalitalli / virtuaalihevonen - this is a sim-game stable / horse